Muusikoiden.net Keskustelu: Hauskoja tarinoita vanhemmilta/isovanhemmilta

-J01.02.2005 20:59:23
Mitäs hauskoja tositarinoita omasta elämästään vanhempanne/isovanhempanne/tms ovat kertoilleet iltapuhteella?
 
Äitimuori kertoi hauskan tarinan lapsuudestaan. Hänen kotipaikkansa oli tavanomainen maalaistalo, jonka pihalla he kesäisin tapasivat pitää porsasta vapaana, kun tuo kerta pihapiirissä tykkäsi uskollisesti pysyä. Äitini kotipaikkakunnassa valmistetaan usein juhlia ajatellen sahtia ja niinpä tälläkin kertaa oli tiinullinen valmista tuotosta saatu keiteltyä. Possupa etevänä ötökkänä oli jonkun lipsahduksen vuoksi päässyt sahtitiinun kimppuun, josta sitten mielissään latki tätä maltaista nektaria vatsansa täyteen. Tästä oli tietenkin seurauksena se, että kotvasen kuluttua naski paineli pitkin pihaa tukevassa laitamyötäisessä ,ja koska saparohännän meno oli silminnähden horjuvaa, otti tämä humalainen luontokappale hivenen tukea vastamaalatun aitan seinästä. Siellä se sitten oli painellut pitkin pihaa jumalattomassa kännissä toinen kylki punaisena kunnes oli viimein sammahtanut. Aamulla oli sikolätissä hiljaisempaa.
raajaton01.02.2005 21:01:54
mummo pyöräili Kouvolasta tänne Savonlinnaan muutama pala näkkileipää eväänään sota-aikoina.
Ukko01.02.2005 21:19:14
mummo pyöräili Kouvolasta tänne Savonlinnaan muutama pala näkkileipää eväänään sota-aikoina.
 
Meidän taas aikoinaan ( ja aina kun oltiin syömässä ) kertoili kuinka sillä oli lapamato pienenä ja se sitä paskalla ollessaan kiskoi ulos monta metriä kerrallaan :P
Sperm Donor01.02.2005 21:21:56
Ukki karkas sairaalasta ja käveli Laatokan yli kranaatin siru mahassaan. Nyt kun kirjoitin tämän tänne en välttämätttä itsekään usko.
sellisti01.02.2005 21:23:14
Meidän taas aikoinaan ( ja aina kun oltiin syömässä ) kertoili kuinka sillä oli lapamato pienenä ja se sitä paskalla ollessaan kiskoi ulos monta metriä kerrallaan :P
 
Tuota en olisi halunnut tietää.
guano01.02.2005 21:30:58
Ukki karkas sairaalasta ja käveli Laatokan yli kranaatin siru mahassaan. Nyt kun kirjoitin tämän tänne en välttämätttä itsekään usko.
 
Miks ihmeessä se karkas sairaalasta? Ja onko se Jeesus ku pystyy vetten päällä kävelemähän?
SuperJeesus01.02.2005 21:37:40
"Hauska" tarina: Pappa sai sodassa tarkka-ampujan luodista, joka meni tuosta kylkiluiden kohdalta sisään ja toiselta puolelta ulos. Ukki todettiin jo kuolleeksi vaikka olikin elossa. Soitetaan nykyään yhdessä kitaraa.
Antti198701.02.2005 21:48:32
"Hauska" tarina: Pappa sai sodassa tarkka-ampujan luodista, joka meni tuosta kylkiluiden kohdalta sisään ja toiselta puolelta ulos. Ukki todettiin jo kuolleeksi vaikka olikin elossa. Soitetaan nykyään yhdessä kitaraa.
 
Nimim. SuperJeesus... Siis taivaassako te kuitenkin soittelette?
NHR01.02.2005 21:48:35
Ja onko se Jeesus ku pystyy vetten päällä kävelemähän?
 
Tuli vaan mieleen, ettei moinen temppu ainakaan näin talviaikaan kovin suurta hämmennystä mahdollisissa silminnäkijöissä herättäne...
 
Onhan noita vanhempien ja isovanhempien muisteloita tullut ihan kyllästymiseen asti kuunneltua. Nyt juuri ei tule mitään erityisen hauskaa tarinaa mieleen, mutta ehkä joskus myöhemmin.
SuperJeesus01.02.2005 21:59:50
Nimim. SuperJeesus... Siis taivaassako te kuitenkin soittelette?
 
Siis ei. Ihan tosissaan meinasin.
Vai oliko tämä semmoinen vitsi? Vai oletko sinä niitä semmosia sekopäitä?
Jani The Rock01.02.2005 22:01:48
Meiränkin mummo kerto hauskan lapamatojutun. Yhrellä kylän ämmällä oli ollu perkeleenmoinen lapamato. Suolistossa oli tuntunut karmeeta mourahtelua jo useemman päivän, ja kun hän sitte taas kerran meni puuseeheen tyhjennykselle, niin matohan se alko kurkistella perärööristä. Ämmä sitte miettimään että herranjumala, mitä hän nyt tekee. No ei muuta kun huusista pihalle ja sitomaan lapamatoa puuhun. Sitte kun lapamato oli kiedottu solmuun puun ympärille ja tehdä pläjäytetty vielä kaunis rusetti koristukseksi, niin juoksemaan puuta ympäri. Usiamman kierroksen oli kuulemma saanut juosta, ennenkuin mato oli lopulta kesytetty.
 
Mummo kerto myös toisen ei ihan niin hauskan jutun. Kylällä oli ollu häntä muutaman vuoden vanhempi poika, semmonen köyhä resupekka. Tämä kaveri oli sitte alkanut riiata yhtä isomman talon tytärtä. Ison talon isäntä kun sai tämän selville, hän päätti alkaa kytätä nuorison tapaamisia. Pian osottautui että poika perkele kiipesi aina ikkunasta sisälle tytön huoneeseen. Ja kerran kun poika taas kiipesi ikkunasta, ei vastassa ollutkaan tyttö vaan isä kirveen kanssa. Isukki löi kirveellä pojalta pään halki, poika kuoli siihen paikkaan ja isäntä lähti linnaan. Ei tullu elinkautista, kun oli kuulemma lieventäviä asianhaaroja.
Ozzman01.02.2005 22:02:59
Siis ei. Ihan tosissaan meinasin.
Vai oliko tämä semmoinen vitsi? Vai oletko sinä niitä semmosia sekopäitä?

 
Tämä oli toivottavasti sarkasmia. (pakko-hymiö)
Antti198701.02.2005 23:06:41
Siis ei. Ihan tosissaan meinasin.
Vai oliko tämä semmoinen vitsi? Vai oletko sinä niitä semmosia sekopäitä?

 
Hehheh... No (huono) vitsihän se oli mutta ei toi viimenenkään vaihtoehto väärin ole. 8)
guano01.02.2005 23:11:54
Tuli vaan mieleen, ettei moinen temppu ainakaan näin talviaikaan kovin suurta hämmennystä mahdollisissa silminnäkijöissä herättäne...
 
ARH... Unohin ajattelun mökille.
Il Brutto01.02.2005 23:14:31
Mummo kertoi aikoinaan hyviä juttuja. Harmi vaan, etten muista enään muuta kuin yhden karmivan kertomuksen, jonka taisin niihin aavemaisiin tapahtumiin jo kirjoittaa.
sellisti02.02.2005 00:22:13
Liekö tämäkään varsinaisesti hauska, mutta ihan jännä tarina kumminkin. Vaari oli sodassa haavoittunut, ja olisi jäänyt komppanian perääntyessä hyökkäävän vihollisen armoille, ellei rohkea romanimies olisi palannut häntä hakemaan, ja kantanut turvaan.
 
Vuosikausia myöhemmin vaari otti selvää, missä kyseinen mies asuu, ja lähti tapaamaan häntä tarkoituksenaan kiittää henkensä pelastamisesta. Löydettyään oikean osoitteen vaari soitti ovikelloa, ja epäluuloisen näköinen romanimies avasi oven. Vaarin kysyttyä etsimäänsä henkilöä epäluulo vain syveni, ja aika tuimasti vaarilta kysyttiin, että mitäs hän siitä tyypistä haluaa. Vaari kertoi asiansa, jolloin kireä tunnelma vähän lieveni, mutta etsimäänsä henkilöä vaari ei saanut tavata - ovella seissyt romanimies nimittäin kertoi hänen istuvan elinkautista murhasta. Lupasi kuulemma välittää kiitoksen kuitenkin perille.
Heissi02.02.2005 00:49:43
Pappa kertoi taannoin joulupöydässä jotain sotajuttuja. Olivat kuulemna jatko-sodan aikana olleet jossain laatokan rannalla tai jossain ja hommana oli rakentaa saksalaisten tuomat ponttooniveneet vesille. Sitten kun ne oli rakennettu niin sakemannit testasivat tykkejä parilla testilaukaisulla läheiseen saareen. Saaresta oli hetken laukausten jälkeen noussut valkoinen lippu. Olivat omia... Sitten kun jatkosota oli ollut siinä vaiheessa että oli tullut käsky vetäytyä niin ponttooniveneet oli lastattu junaan ja ajettu jonnekkin Suomenlahdelle tai johonkin ja kasattu siellä uudestaan. Siinä olisi sitten kasauksen jälkeen pitänyt seilailla jonnekkin varastolle, mutta tyyppien pahaksi (tai hyväksi) onneksi kiljut valmistuivat juuri samaan aikaan. Olivat kuitenkin lähteneet seilaamaan ja perämies oli ajanut heti tuhannen päissään karille rantametsikköön reunamille. Sinne se ponttoonivene oli papan mukaan sitte jätetty ja keskitytty ryybiskelyyn...
Hohhoijaa02.02.2005 08:21:55
No kun ei ole vaaria, joka kertoisi hurjia sotatarinoita.
Torniojaws02.02.2005 09:03:18
Vaari on, mutta oli liian nuori sotimaan. Isoäiti oli liian nuori lotaksi.
Härö02.02.2005 10:14:51
Mummoni oli jatkosodan aikaan pieni tytöntyllerö ja hieman tyhmäkin vielä. Hänen perheensä oli todella köyhä ja isä oli sodassa tullut "hieman" mielivikaiseksi.
Mummoni oli kuitenkin lähetetty kerjäämään ruokaa panelialaisesta maatalosta. Matkalla takaisin kotiin hän löysi tienposkesta vasta leivottuja, lämpimiä pullia. Hän "omahyväisenä" päätti ettei kerro vanhemmilleen pullista, vaan söisi ne kokonaan itse tilaisuuden tullen ja laittoi pullat hyvään talteen läheiseen makasiiniin. Illalla mummoni tyytyväisenä lähti makasiinille hyvillä mielin, sillä hän tiesi että kohta hän saa herkkuja. Hän meni makasiiniin ja söi kaikki pullat. Tyytyväisenä hän lähti kotiin täysin vatsoin. Hän ajatteli että ei hän voi jäädä vanhemmilleen kiinni pullan pimittämisestä. Kotiin tullessaan mummoni äiti kuitenkin heti haistoi mummostani hajun ja kysyi:
 
"Minkä maantaivaallisen tähren sun henkes haisee hevosen paskalta!?!"
 
heh. mummoni tosiaan oli vain viisi vuotias...
 
Toinen.
Isoisäni-isä on pahasti dementoitunut, eikä tahdo muistaa juuri mitään. Hän on jo pitkään ollut terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hän muistaa kuitenkin takautuvasti ja tiedostamattaan asioita kollipoika vuosiltaan.
 
Isoisäni-äiti oli isopappaani kerran katsomassa tk:ssa.
Hän kysyi isopappaltani, että mitenkäs on päivä hoitajien kanssa mennyt. Isopappani huusi kovaan ääneen: "Juuumaalauta!!! VIIMESTÄ VITTUU HÖYLÄTTIIN!!!
 
heh. Isopappani oli kouluaikoinaan kaverinsa kanssa piirtänyt koulun seinään "hämähäkkejä väärinpäin" ja he olivat kärähtäneet opettajalle moisesta. Opettaja käski heidän hinkata ne pois seinästä. Homma oli aikaa vievää ja he myöhästyivät tunnilta. Opettaja tuli kesken tunnin ulos seinän viereen jossa pojat hinkkasivat vittuja pois, ja otti isopappaani korvasta kiinni ja sanoi että nyt mennään oli mikä oli. isopappani tähän: "Juuumaalauta! VIIMESTÄ VITTUU VIELÄ HÖYLÄTTIIN!!!"
Lumikoirain Keisari02.02.2005 16:17:49
Hmm... Ei oikein muista mitään. Paitsi yhden ainakin.
 
Toisessa maailmansodassa kun pommittivat Kuopiota, ukkini koti tuhoutui aika täydellisesti. Pari kuparista teepannua oli naapurissa lainassa ja ne säilyivät siis, ovat vanhempieni luona tällä hetkellä.
Ukin perheen talo kun oli tuhoutunut, menivät serkkujensa, Saarikoskien luokse asustamaan. Kun sitten jossain vaiheessa sattui ilmahyökkäys, he juoksivat suojaan johonkin läheiseen betonisettiin, mutta isäntäperheen poika Pentti tajusi, että viulu jäi, ja kävi noutamassa sen talosta. Noin viiden minuutin kuluttua talo oli tuhannen pillun päreinä.
Mainittakoon vielä, että kyseinen Pentti oli tuleva runoilijakuuluisuus. Joku saattaa olla kiinnostunut.
M1kk002.02.2005 17:12:53
perkele kun olisi vielä vaari elossa. hän toimi turussa ylikomissaariona ja tutki murhia ja sellaisia. olis varmasti joitakin hurjia juttuja. ei ikinä ollut faijalle kertonut niitä. hö. laivastossa oli sodassa.
 
isoisäni on käynyt heittelemässä pikkupoikana venäläisiä sotilaita kävyillä.
Teme00702.02.2005 17:36:54
Ukillani on karuja sotatarinoita, kyllä on meinaan syöpynyt mieleen.
Ukko02.02.2005 18:01:43
Tuota en olisi halunnut tietää.
 
Mitäs kysyit. Sulla on mun luonto. Tää on tää maailma :p
Qsysi02.02.2005 18:07:41
ei ole kun mummut ja vaarit on kaikki liian nuoria noihin. vaarin isä olisi ollut rintamalla talvisodan ja jatkosodan kaupunkivartiossa mutta enpäs ehtinyt häntä sitten koskaan näkemään. mummu on kertonut jotain kuinka pojat oli sillon sota-aikana ajatelleet kantavansa kortensa kekoon ja yrittäneet ampua ylilentäviä pommikoneita piekkareilla ja ilkuilla.
sikanaama02.02.2005 18:08:20
Papalta on kuullut paljon juttuja, koska se oli poliisi. Kolaripaikoilla ollut mm. linja-autokuskin aivot karvalakissa yms. Kerron kuule het jos tulee joku erityinen mieleen jonka muistaisi kokonaan.
 
Oho! Otsikossa lukikin että hauskoja. Öhöm.
sivupersoona02.02.2005 18:15:23
Papalta on kuullut paljon juttuja, koska se oli poliisi. Kolaripaikoilla ollut mm. linja-autokuskin aivot karvalakissa yms.
 
Onpa taas tapa kuolla (sanaleikki). Kaikki mikä päättyy kuolemaan on ikävää. No, kaikkihan päättyy kuolemaan mutta se loppu siinä on siis ikävää. Sympatiat myös Pentille.
...And Justice For All02.02.2005 18:51:34
Mun pappa on kyllä semmonen huumorimies että...aina lähden sieltä vatsalihakset kipeinä....:D
Yks juttu oli kun sen oli nuorna ruvennut tekeen mieli viinaa. No, kaverilla oli iso pullo kossua siinä täynnä. Papan kaveri lähti kuselle niin tää pappa kaato kaverin kossut omaan tyhjään pulloonsa, täytti kaverin pullon vedellä, ja lorautti vähän kossua veden sekaan notta haisis normaalille..., ja sitte lähti meneen.:)
Täytynee kokeilla joskus....
Putte02.02.2005 19:45:29
Mummullani on tapana kertoa aina jänniä tarinoita kun nuorena asui Hallissa.Oli kuulemma koulun paras uimari, ja samalla myös ainut tyttö, joka uskalti hyppää 10 metristä.
 
Itseltäni on nuo sota tarinat jäänyt kuulematta sillä vaarini oli silloin liian nuori.
Arkka02.02.2005 23:47:01
Tulipa heti mieleen ainakin se kun isä oli veljiensä kanssa ammuskelemassa ilmakolla ja joku oli sit näyttäny sormella tikkataulun kymppiä ja käskeny ampua siihen. Ampuja ampu sitä sormeen.
 
Isukki ja sen veli myös poltti aapiset mettässä matkalla kotiin ekana koulupäivänä. Meinas koko mettä palaa.
 
Isukki oli ollu teininä joulupukkina ja ajellu mopolla talosta toiseen. Sit se oli kaatunut niin että oli jääny mopon alle jumiin, eikä päässy pois ennenkuin joku tuli auttamaan. Oli kuulemma jääny parta pinnojen väliin.
 
Kerran se jäi rekan alle, eikä rekkakuski uskaltanu ottaa pois sen saappaita ku pelkäs, että jalat on mennyt tuhkaksi. Siis tuhkaksi! Jalat tuli kuitenkin kuntoon ajan myötä.
 
Pappa taas puhu niin rivoja juttuja välillä, että olis pitäny pitää niistä kirjaa. Tosin ne on julkaisukelvottomia. Mun perverssit kaveritkin niistä välillä järkytty. Se oli hillitöntä.
 
Eno on joskus saanu iskun salamasta puun kautta. Oli menny suu auki takas pirttiin.
Milkop03.02.2005 12:14:06
No enpä tiedä, onko tämä nyt niin hauska juttu eikä nyt oikeastaan mikään tarinakaan. Mutta kyllähän se hetkeksi pysäytti, kun kuulin, että pappani oli nuorena nähnyt Hitlerin. Taisi olla silloin, kun Hitler kävi Mannerheimin kanssa keskustelemassa. On tuo ainakin minusta aika ihmeellinen juttu. Eipä tässä nyt muita juttuja keksi, lisäillään kun muistuu mieleen.
-J03.02.2005 12:58:18
Onhan minullakin toki yksi sotajuttu, vaikkeivat ne aina ole niitä hauskimpia tarinoita.
 
Vaarini toimi sota-aikana Mannerheimin suojeluosastossa. Marski oli matkalla kolmen auton saattueessa kohti sotatoimialuetta, kun venäläinen maataistelukone yllätti saattueen. Kone otti kohteekseen ensimmäisen auton, jonka kyydissä olleet henkilöt saivat surmansa. Vaarini oli toisessa autossa, ja yksi koneen ampuma luoti meni hänen kenkänsä läpi, mutta sopivasti varpaiden välistä. Marski itse oli viimeisessä autossa johon luodit eivät osuneet.
MrShaft03.02.2005 13:13:52
mummo pyöräili Kouvolasta tänne Savonlinnaan muutama pala näkkileipää eväänään sota-aikoina.
 
Savonlinna oli sodan aikaan sotatoimialuetta.
kuinka se paasi sinne? Oliko se jossain lottien
nurmipora-osastossa?
 
MrS
askomiko03.02.2005 13:42:00
Ukki ajeli lievää ylinopeutta, ja poliisi tuumasi sakottavansa. Eikä siinä kitinät auttanut, ja sakot tuli. Mutta vastavetona katsastusmies-ukki tekikin pikakatsastuksen poliisiautolle, ja totesi että jarrut on huonot, ja otti kilvet pois.
 
Kjäh kjäh.
jazzy03.02.2005 14:17:27
Sadisti mummoni oli tullut kotiin kaupungilta pienessä hiprakassa. Ukkini oli hirveän migreenin kourissa peiton alla. Mummoni tuli huoneeseen, alkoi rämpytellä valoja, huusi "Koskeeko päähän, koskeeko päähän?" ja nauroi.
Bream03.02.2005 16:45:37
Paappa on monta kertaa kertonu ku oli pentuna kaverinsa kanssa ollu kiipeilemässä puissa... Paappa oli jäänyt maan kamaralle ku kaveri oli kiivenny korkeelle puuhun. Siinä sitten ku kaveri oli puussa niin kaveria alko paskattamaan järettömästi ja oli valitellu sitä. Paappa sitten fiksuna poikana oli huutanu että: "PASKO ALAS!!" . No tämä kaveri sitten paskanti alas... Ei siinä mitään mutta kun tiheä oksaisen puun latvasta paskoo alas niin kyl siinä on huomattavan paskanen ku pääsee alas!!
AqB03.02.2005 20:00:54
Paappani josksu kertonut mm. tälläisen jutun nuoruudestaan.'
 
Eli paappani oli rakennusmestarina ja muut mestarit olivat olleet vähän vanhempia. Kai ne miehet sitten olivat aina joskus iltaa istumassa, mutta vaarini sitten ei kunnon miehenä juonut juuri mitään. Kerran kuitenkin olivat muut äijät päättäneet että nyt juotetaan tuo nuorinkin oikeen kunnon humalaan. No paappa oli pistetty istumaan pöytään ja kaverit olivat alkaneet tilata viskiä. Muut miehet tietenkin joivat omaan tahtiinsa ja aina kun silmä vältti niin vaarini kaatoi viskin pöydässä olleeseen kukkamaljakkon. Olivat kuulemma muut ihmetelleet kun ei mies tullut millään humalaan.
Curry03.02.2005 21:19:39
Pappani asui jatkosodan aikana Torniossa saksalaisten pääesikunnan (Pikku-Berliini) vieressä. Kun suomalaiset tekivät Tornion maihinnousun, saksalaiset lähtivät pakoon ja jättivät jälkeensä paljon viinaa, aseita tms. Silloin n.15-vuotias pappani ja hänen kaverinsa pöllivät tyhjästä rakennuksesta aseita sen minkä pystyivät, kaikilla pojilla oli konepistooleita, TNT:tä ja muuta mukavaa. Pappa sanoi, että aina kun mentiin kalastamaan, ammuttiin konepistoolilla veteen ja kerättiin kuolleet kalat talteen. Kun oltiin metsässä ja piti kaataa puita, niin pommi puuhun kiinni niin kaatui useampi puu kerralla. (En tiedä paljonko juttuja on jälkeenpäin väritetty...)
 
Omana inttiaikanaan pappa oli santsari RUKissa ja antoi runtua Raimo Ilaskivelle...
askomiko04.02.2005 11:34:45
Oi, tuo oli hieno! Asiasta kukkaruukkuun, Torniossa oli niin paljon viinaa, että koko sinne tullut porukka oli täysin taistelukyvytön koko illan ja seuraavankin päivän, mikä taasen johti viivästyksen takia johonkin toiseen juttun, jota en nyt muista.
Vartija.04.02.2005 18:50:59
Presidentti kekkosen vaimo oli eläessään valinnut puhelimella numeron umpimähkään ja se oli tullut meidän mummolle jolle se oli sitten vuodattanut sydänsurujaan.
 
Pappa se huuteli kerran vastarannalla niin olivat luulleet lehmäksi.
Lord_of_the_strings04.02.2005 20:36:00
Faija kertoi kun olivat nuorina kolleina kavereiden kanssa odotelleet alkon vieressä kun kaveri lähti ostamaan faijalle ja muulle porukalle viinaa.
Heebo meni sitten tiskille viinaksien kanssa ja myyjä rupesi kyselemään papereita.
"Näytät vähän nuorelta, näytäs paperit!"
"Eijeiejiei.. Sä mokaat"
"Näytäs ne paperit nyt vaan"
"Sä mokaat, sä mokaat"
"Nyt näytät ne paperit!"
 
Kaveri kaivaa paperit taskusta ja huutaa myyjälle:
"Mokasit!"
 
Oli faijalla ja kavereilla ollu hauskaa.
carlos04.02.2005 23:33:59
Ei mitään sotajuttuja. Muistan vaan sen, kun mummi joskus kertoi, että joku vanha ämmä oli pesulla ollessaan heittänyt tissinsä olkapäiden yli ja sitten harjalla hinkannut siitä tissienaluset. Aika huvittavaa sinänsä.
Sperm Donor05.02.2005 10:31:12
Miks ihmeessä se karkas sairaalasta? Ja onko se Jeesus ku pystyy vetten päällä kävelemähän?
 
Oli kuulemma niin kova pakkastalvi että Laatokka oli jäässä.
Se oli venäläisten vankina, sota-aikana.
hörhö05.02.2005 13:15:19
Ei ole omilta isovanhemmilta peräisin, vaan erään kaverin mummon kertomaa. Kuulemma joskus ennenmuinoin hienot naiset eivät pitäneet hameen alla alushousuja. Noh, pojat olivat yleisenä huvituksenaan pyydystäneet nyrkkiinsä eläviä kärpäsiä ja sujauttaneet niitä neitosten hameiden alle.
wewwie05.02.2005 17:52:05
äitiltäni olen saanut vinkkejä tilanteisiin kuten: 1 mies ovella, toinen sohvalla ja samalla puhelin soi ja siellä on se kolmas mies. mitä tehdä?
myös hyviä poikaystävien jättövinkkejä ja muita vastaavia.
villi nuoruus...
 
papaltani olen kuullut tarinoita poikien pommikalastuksesta laatokan rannassa. yrittivät tehdä samoin kuin sotilaat eli räjäyttää vedessä ja kerätä vaan kuollet kalat rennosti pinnalta talteen.
homma ei sitten oikeen pelittänyt ja poikien löytämä mikäikinälie panos ei räjähtänytkään.onkivat sitten sen ylös ja alkoivat kuivatella sitä nuotiolla. ja siinähän voi arvata mitä tapahtui.
papalta ei onneksi mennyt kuin sormi riekaleiksi mutta poikien piti mennä pyörällä lääkäriin kymmenen kilometrin päähän.
 
asiasta kukkaruukkuun...löysin ihania kuvia mummon ja papan seurusteluajoilta joissa ne on nuorena soutelemassa. kuin suoraan suomi-filmistä.
ozz305.02.2005 19:11:19
Helvata! Edesmennyt isoisäni oli jatko-sodassa vahtaamassa lentokoneita, mutta rintamalle ei kertaakaan päässyt. Mutta iso-enollani vasta karuja juttuja onkin, pitäisi joskus kysellä niitä uusiksi kun ei muista kuin pätkiä! Yksi parhaita oli kun olivat matkalla savossa, totesipa hän yhdelle miehelle kuin salama kirkkaalta taivaalta, että "te savolaiset ootte laiskoja kieroja ku perkeeleet"
Kapina07.02.2005 21:54:42
Mainittakoon vielä, että kyseinen Pentti oli tuleva runoilijakuuluisuus. Joku saattaa olla kiinnostunut.
 
Ihan tyhmä maininta, mutta kiinnostuin silti. Myönnän.
Valokaari09.07.2006 17:47:13
No, olihan sekin kun enomies kertoi koulunkäynnistään. Oli tapahtunut vissiin siinä heti sotien jälkeen, muistaakseni.
 
Opettaja oli päättänyt antaa koululaisille ilmeisesti sukupuolivalistusta ja laittanut pari kania pöydälle. Siinä sitten ihmistaimet katselivat kun kanit paneskelivat kuin, no, kanit. Enolla oli kuulemma vielä vuosikymmeniä koulusta päästyään naureskella naapurin isännän kanssa, että "ei me mitään tiedetä, ollaan oltu ****n oppilaita". Nimeä en sensuroinut intimiteettisyistä vaan siksi etten muista sitä. Niin, tällä opettajalla oli myös kuulemma ollut tapana kirjoitella tieteiskertomuksia. Tuskinpa niistäkään on mitään enää jäljellä, omaksi ilokseen lienee niitä tehnyt. Kuka tietää millainen Stephen King hänestäkin olisi voinut tulla.
 
Juu maar. Katellaan jos tulis jotaki muuta mieleen viä joskus.
8542332109.07.2006 18:08:17
Kaveri kaivaa paperit taskusta ja huutaa myyjälle:
"Mokasit!"

Oli faijalla ja kavereilla ollu hauskaa.

 
En tajunnu?
slowdive09.07.2006 18:11:58
Pappapuoli, ja kova viinamäen mies, oli ajanut tukevassa maistissa mopedilla päin jotain liikennemerkkiä. Kallo halkesi ja lääkäri oli poistanut päänsisältä kourallisen soraa.
 
Oli vielä vanhana naamakurttujen seassa yksi vähän näyttävämpikin kurttu.
Moimies09.07.2006 23:11:15
Äitimuori kertoi hauskan tarinan lapsuudestaan. Hänen kotipaikkansa oli tavanomainen maalaistalo, jonka pihalla he kesäisin tapasivat pitää porsasta vapaana, kun tuo kerta pihapiirissä tykkäsi uskollisesti pysyä. Äitini kotipaikkakunnassa valmistetaan usein juhlia ajatellen sahtia ja niinpä tälläkin kertaa oli tiinullinen valmista tuotosta saatu keiteltyä. Possupa etevänä ötökkänä oli jonkun lipsahduksen vuoksi päässyt sahtitiinun kimppuun, josta sitten mielissään latki tätä maltaista nektaria vatsansa täyteen. Tästä oli tietenkin seurauksena se, että kotvasen kuluttua naski paineli pitkin pihaa tukevassa laitamyötäisessä ,ja koska saparohännän meno oli silminnähden horjuvaa, otti tämä humalainen luontokappale hivenen tukea vastamaalatun aitan seinästä. Siellä se sitten oli painellut pitkin pihaa jumalattomassa kännissä toinen kylki punaisena kunnes oli viimein sammahtanut. Aamulla oli sikolätissä hiljaisempaa.
 
Tää oli kyllä ihan kurko. Kunnon juopposika.
Ossi09.07.2006 23:34:53
Seassa on tosi hauskojakin juttuja mutta kaikista jää kuitenkin päällimmäiseksi fiilikseksi pieni melankolia, jossa rypeminen ei ole mulle hyväksi. Eikä muillekaan.
 
Muistelen mielummin sitä, kuinka mahtavia ja elämänmakuisia tyyppejä omat isovanhemmat olivat ja sitä, että ehdin elää heidän kanssaan tarpeeksi kauan.
Mr.Jones10.07.2006 08:05:46
Faija oli nuorena ollut ilmeisesti jollain festari reissulla ja oli porukoita autossa alkanut sitten hieman väsyttämään ja auto oli ajautunut tien viereiselle pellolle... Tilanteessa ei onneksi käynyt kuinkaan ja seurue alkoi kömpimään autosta ulos. Yksi auto kuitenkin pysähtyi katsomaan onko pojat kunnosta ja kukas se sieltä auton takapenkiltä könysikään ylös pullo kädessään... No Irwin!!! Faija oli sitten vielä kovasti mennyt pummaamaan huikkaa Irwinin pullosta mutta ei perhana ollut jakanut =D Semmonen minusta hauska tarina...
Perzzza10.07.2006 08:29:29
Mummi oli ennen eläkeikää melkein koko ikänsä Helsingin Liikuntavirastolla töissä, Eltsun radalla. Mummilla on monta tarinaa sieltä, ja yksi minkä juuri vasta tajusin (kun hän kertoi siitä uudestaan vuosien jälkeen) on että hän työskenteli Cisse Häkkisen kanssa, se oli siellä kesätöissä monta kesää ja olivat hyviä ystäviä. Sai lopulta valitettavasti potkut kovan alkoholinkäytön takia, mummi olisi tykännyt että "se pojan olisi pitänyt kuunnella ettei sitä alkoholia tarttis käytellä niin paljon". Mummi monta kertaa harmittelee että siinä meni mukana poika ja aika kuuluisuuskin vielä.
 
Että näin, wow. Vasta tajusin viikonloppuna kun mummi kävi ja innostui kertomaan taas tämän.
Lume10.07.2006 09:52:07
Sadisti mummoni oli tullut kotiin kaupungilta pienessä hiprakassa. Ukkini oli hirveän migreenin kourissa peiton alla. Mummoni tuli huoneeseen, alkoi rämpytellä valoja, huusi "Koskeeko päähän, koskeeko päähän?" ja nauroi.
 
plussa kirjattu!
Rumba-Ali10.07.2006 10:32:52
Ukkini oli joskus nuoruudessaan riiannut jonkun neitokaisen kanssa, ja lähtenyt kylille sitten ostamaan kihlasormuksia. Sormus oli kaiverrettu ja ukki se taskussaan oli sitten sattunut törmäämään mukavaan neitokaiseen, joka oli ollut samanniminen. Vei sitten loppujen lopuksi vihille tämän jälkimmäisen, joka on siis mummoni.
 
Noista lapamato -jutuista muuten: Äitini kertoi, että madot olivat vielä heidän lapsuudessaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Heidän puuceensä takana oli ollut oikein puurimoista tehdyt kelat, joihin niitä vedettiin rullalle, kuin piuhoja nykyään.
DVD-SOITIN10.07.2006 13:10:38
Pappani kertoi sota-ajalta tarinaa. Olivat lähteneet yöllä retkelle, tarkoituksena siepata vanki. Juuri avainhetkellä joukon nuorin, uusi poika päätti sitten fiksuna miehenä testata käytännössä, onko aseen varmistin päällä. Sitten lähdettiin juoksemaan hyvin nopeasti vihaisen ryssän aggressiota pakoon. Kuuleman mukaan kyseisen tempun tehnyt kaveri ei ollut porukan suosituimpia vähään aikaan.
 
:-)
Milkop10.07.2006 14:19:26
Pappa ei tätä ole varsinaisesti minulle kertonut, kuulin jutun äidiltäni. Pappa oli joskus lapsena nähnyt Suomessa vierailleen Hitlerin. Silloin kun se aikoinaan kävi Mannerheimia morjenstamassa. Ei tämä nyt mikään hauska juttu varsinaisesti ole, mutta tulipa nyt ensimmäisenä mieleen.
The Nakkisormi10.07.2006 14:49:49
Ukin vanhemmat oli molemmat hennalan vankileirillä sisällissodan aikaan. Ukin äidin kaveri oli kävellyt jonossa ja nähnyt ukin äidin, ja sanonut että "Jos sulla oli ase niin tunnusta se, saat pienemmän tuomion."
 
Ukin äiti ei tunnustanut ja säilyi hengissä. Kaveri oli juuri matkalla teloitettavaksi.
tähtivaeltaja10.07.2006 16:17:19
Pappa rakenti kesämökkiä; kun kylmäkellaria kaivettiin, löyty maasta jotain asutuksen jälkiä ja jotain luita ja esineitä. Nooo.. Siihen aikaan ei ilmeisesti oltu nuukaa tuollaisesta humpuukista. Heittivät kuulemma kamat vaan jonnekin pois ja kaivoivat sen kellarin :)
Edesmennyt juoppoeno oli saunomassa sielä yksin joskus 80-luvulla. Se näki jonkun maata pitkin ryömivän usvaisen valon. "Tuli kyllä kiire kotiin". HAH! Just..
 
Haluan uskotella ittelleni että se on ollut muinaissuomalainen palvontapaikka. Lovecraftiä ja arkielämän romantiikkaa kehiin.
Härö10.07.2006 16:34:43
Tyttöystävän isä kertoili jokin aika sitten kuinka hän oli mukulana löytänyt santakuopasta todella vanhoja kolikoita. Siis TODELLA vanhoja. Hän oli mennyt sitten kotiin niitä näyttämään ja hän olisi tahtonut kauppaan ostamaan jotain karkkia niillä. Hänen vanhempansa ottivat rahat ja heittivät menemään. Ei kuulemma ollut mitään arvoa niin vanhoilla rahoilla.
 
Jälkeenpäin appiukkoa vähän harmittaa, sillä hän sattumoisin löysi rahat Eurasta.
 
Wikipedia:
 
"Eura on Suomen merkittävimpiä kuntia esihistorialtaan. Poikkeuksellisen runsaat, erityisesti rautakautiset löydöt (Käräjämäki, Luistari, Pappilanmäki) tekevät Euraa tunnetuksi."
 
Eli harvemmin sitä tulee rautakautisia kolikoita löydettyä...
kid ego10.07.2006 16:59:52
Vaari pisti aika pahan juhannuspöydässä:
 
Naispuolinen pikkuserkkuni opiskelee yliopistolla historiaa kuten poikaystävänsäkin. Tämä kundi on ilmeisen kova pätemään tiedoillaan, vaikkakin muuten oikein mukava kaveri. Aikansa leijumista kuunneltuaan vaari kysyi tältä nuorelta parilta, että "mikä mahtoi olla Hitlerille elämänsä rajuin shokki".
 
No, tätä sitten pähkäilivät ja esittivät viisaan näköisinä erilaisia näkökulmia ja tarjoilivat tarkkoja päivämääriäkin eri tilanteisiin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut kelpaavan vastaukseksi, ja lopulta historiahihhulit vaativat vaaria paljastamaan.
 
"Kaasulasku", sanoi vaari ja nauroi. Ja meikäläinen repesi täysiä.
L4t310.07.2006 17:13:55
Isä kertoi kerran:
 
Isä oli joskus 70-luvulla, suurinpiirtein ikäsenäni ollut sunnuntai aamuna ilman rihman kiertämää. Ovikello soi ja isäukko meni kaappiin piiloon. Ovesta tuli sisään joku pappani kaveri. Tämä kaveri kyseli, että "Missäs se poika on?". Pappa sanoi, että tuolla kaapissahan se on. Papan kaveri meni kaapille, avasi oven ja sanoi terve isälleni
ja sitten sulki kaapin oven niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sammakko10.07.2006 17:14:46
pappa ampu mustalaisen koiran
LEspa11.08.2006 12:13:11
Mun pappa oli joskus 70-80 luvulla erityisopettaja. Sillä oli joku vähän erikoinen oppilas. Olkoon vaikka Pekka. Se oli tapellu jonku toisen oppilaan kanssa. Olkoo vaikka Esko. Illalla se Pekka oli sitte jotenki houkutellu kaverinsa kanssa sen Eskon jonnekki juna-aseman luo. Ne oli sitte hakannu sen ja sitoneet junaraiteeseen kiini. Ei ollu jääny paljon mitää jäljele siitä Eskosta. Se Pekka oli sitte todettu syyttömäksi, koska sattu olemaan jonku ministerin poika.
kid ego11.08.2006 12:23:17
pappa ampu mustalaisen koiran
 
Varmasti melkoinen elikko semmoinen mustalainen koira.
JohnJ11.08.2006 13:59:05
Ex-tyttöystäväni oli ollut perheineen mummollaan käymässä pääsiäisenä (oltiin vasta äskettäin tavattu ja alettu seurustella kyseisen tytön kanssa). Mummolla oli sitten ollut suklaamunia joita jaellut koko perheelle, mutta tyttöystäväni kohdalla oli todennut: "Sullekin antasin mutta kun oot tainnu saada jo jotain muuta munaa".
 
Hyvä etten itse ollu paikalla, oisin ensin revenny täysiä ja sitte hävettäny kahta kauheemmin.
spp11.08.2006 14:42:24
Ei tämäkään kauhean hauska juttu ole mutta..
 
Äitini oli pikkutyttö kun sota loppui. Asuivat mummon kanssa Helsingin Eirassa muistaakseni. Vettä kuulemma tuli 2 kertaa viikossa. Ensin pestiin pyykit, sitten samassa vedessä lapset. En paljoa ole katsonut aiheelliseksi valittaa tuon tarinan jälkeen satunnaisia kraanavesiongelmia omassa kämpässäni.
Ostinaatio11.08.2006 15:08:32
Mummo kertoili jotain juttuja kouluajoistaan kouvolasta, eli tämä ajoittuu johonkin 1900-luvun alkupuoliskolle. Kuulemma olivat pojat saaneet päähänsä välitunnilla leikkiessään hirttää yhden kavereistaan, oli kuitenkin opettaja ehtinyt huomata ja mennä väliin. Eli osattiin sitä ennen televisiotakin nuorison toimesta röytää.
 
Myös kurittomille lapsille oli tyypillinen rangaistus päästä korjailemaan opettajansa taloa, ylipäätänsä oli jännää miten arvostettuja henkilöitä opettajat ovat tuolloin olleet.
 
Äidin isä on myös kertoillut jotain jänniä juttuja toisesta maailmansodasta, jossa siis palveli brittien puolella viestimiehenä. En vaan muista niitä nyt tähän hätään kunnolla.
jhoo12.08.2006 15:15:20
Veljen ex-tyttöystävän iso-isovanhemmilla oli kuulemma ollut Etelä-pohjanmaalla lemmikkinä karhu joskus 1800-luvun lopulla/1900-luvun alussa.
LEspa12.08.2006 15:30:00
Veljen ex-tyttöystävän iso-isovanhemmilla oli kuulemma ollut Etelä-pohjanmaalla lemmikkinä karhu joskus 1800-luvun lopulla/1900-luvun alussa.
 
Tästä tuli mieleen, että mun isällä oli pienenä lemmikkinä ihan kesy varis. Niillä on kuvaki siitä.
Jenka12.08.2006 15:33:05
Onko tämäkään sitten niin hauska tai erikoinen, mutta koska kyseinen henkilö on iltapäivälehtien legenda niin kerrottakoon se.
 
Äitini oli jossain huoltoasemalla käymässä. Itse Nykäsen Masa bongasi äitini ja pyysi kahville/treffeille. Matti ei vielä tainnut olla legenda silloin, ehkä laskettelu-uralla oli ollut, mutta ei sen enempää.
 
Äiti joka tapauksessa kieltäytyi, koska hänellä oli poikaystävä. Onneksi?
 
Ja vaikka asia ei sen kummoinen sinänsä ole, niin huvittaa vain se mielikuva, että Matti ehkä pitelee käsiään pillifarkkujen taskuissa ja vihellelen kysyy äitiä treffeille. Tms.
Vic Firth12.08.2006 15:38:54
Mummo oli kova tyttö nuorena voimistelemaan!
No sitten eräällä jumppatunnilla harjoittelivat käsilläseisontaa ja opettaja kävi tiukkana tarkistamassa kaikkien asennot ja kun hän sattui mummon kohdalla pysähtymään pääsi mummolta ihanainen sulosointu takapäästä suoraan opettajan nenään..
Ei ollut opettajaa naurattanut..
Judas12.08.2006 17:10:11
Viimeksi kun kävin mummollani joka on melko pahasti dementoitunut, hän puhui suunnilleen sen pari päivää putkeen mitä siellä olimme, venäläisistä desanteista, kuinka desantit olivat tappaneet hänen kavereitaan ja kuinka heidän perhe yritti piilottautua niiltä.
 
Toinen mummoni taas kertoili miten hänen perheellään oli joku amerikanrauta, ja hän sitten oli salaa lähtenyt ajamaan sillä ja kolaroinut puuhun.
 
Vaarini kuoli tässä hiljattain, mutta hänelle ja mummollani oli aika mukava keskustelu jonka muistan.
 
m: Ottaisitko jotain juomista?
v: Ei kiitos
M: maitoa vai mehua?
v: Justiinsahan me siitä piimästä sovittiin
Ristiysi13.08.2006 15:34:34
Mummohan näitä kertoi.
 
Pitivät sikaa pihassa ja se mokoma sitten sairastui sikotautiin. Eläinlääkäri, tunnetusti apteekin pirtusta pitävä mies, sitten soitettiin paikalle ja parin päivän päästä saapuikin tukevassa humalassa. Ensiksi oli rokottanut pihakoivun ja todennut sian tervehtyvän viikossa. Mummoni asiasta huomautti ja opasti konitohtorin lätin luokse. Lääkäri mennyt sian luokse, pistänyt ensin itseään kaksi kertaa reiteen ja kolmannella lyönyt sikaa keskelle selkää.
Tervehtyihän se sika :)
kingdom13.08.2006 17:02:10
Kaverin mummo on aina ollut "hieman" uskovainen, ja seurusteli nuorempana ilmeisesti melko pitkäänkin jonkun kylänpojan kanssa. No tämä poika oli sitten päättänyt pyytää tätä naista vaimokseen, otti matkalla pienen rohkaisuryypyn, ajoi tyttönsä luo ja sai pakit kun tämä haistoi alkoholin hengityksestä. Se seurustelu loppui siihen.
henydrum14.08.2006 01:43:55
Jostai kumman syystä halusin pienenä mummuni lukevan minulle raamatusta vedenpaisumus luvun yhä uudestaa ja uudestaa ja uudestaan, hmmmm.
henydrum14.08.2006 01:49:03
Samainen mummuni on toiminut vuosiakymmeniä sitten lapsenhoitajana, sekä sairaanhoitajana.
Lastenhoidosta muistuu mieeleeni hauska juttu.
Eräs hoidettava oli todella itsepäinen"kuuleman mukaan", ja tahtoi aina saada oman tahtonsa lävitse.
Viimeisenä ns. pakkokeinonaan hän käytti salaista asettaan.....
"Minä paskannan pöydälle jollei tehdä kuten sanon", mummuni siihen että anna mennä.
No, näin tapahtui ja hänhän ei vähästä hätkähtänyt, siinä sitten syötiin lounaat sun muut kikkareiden seassa ja kikkareet odottivat pöydällä vanhempin kotiin tullessaankin.
Tarina ei kerro mitä siitä seurasi, mutta itseäni huvitti julmetusti.
JE14.08.2006 02:01:53
Isoisäni pyöräili Helsingistä Raumalle. Olivat vetäneet vetoa viinapullosta.
Jarkko G.14.08.2006 12:31:41
Mummi taisi olla kuolinvuoteellaan, kun kysyi "Ootteko kuulleet tätä juttua?"
Pienen odotustauon jälkeen tokaisi "Noh, ei se kuulunutkaan".
ollikainen14.08.2006 13:22:57
Mun pappa oli joskus 70-80 luvulla erityisopettaja. Sillä oli joku vähän erikoinen oppilas. Olkoon vaikka Pekka. Se oli tapellu jonku toisen oppilaan kanssa. Olkoo vaikka Esko. Illalla se Pekka oli sitte jotenki houkutellu kaverinsa kanssa sen Eskon jonnekki juna-aseman luo. Ne oli sitte hakannu sen ja sitoneet junaraiteeseen kiini. Ei ollu jääny paljon mitää jäljele siitä Eskosta. Se Pekka oli sitte todettu syyttömäksi, koska sattu olemaan jonku ministerin poika.
 
Missä tämä Pekka on? Käyn leikkaamassa kivekset irti ja syötän ne sioille, sitten kivitän Pekan hengiltä... Kuinka joku voit tehdä tuollaista, yhteiskuntamme on korruptoitunut, ministerin poika pääsee vapaaksi koska on ministerin poika!
ArseOnFire14.08.2006 23:45:35
Isän eno oli sodassa lähettinä... Kuusitoistavuotiaana ei ole varmaan herkkua tarpoa jumalattomassa lumessa viemässä joitain "Omg ryssä hyökkäs LOL"-viestejä parin kilometrin päähän.
 
Edit: Ai niin joo. Äiti kertoi aika kovan jutun isänsä isästä. Oli tämä isoukki ollut vissiin aika kova äijä ryyppäämään (tuli Tervolasta, mikä on käsittääkseni tuolla pohjoisessa).
Noh, tämä isoukki sitten oli joskus hävinnyt Lohjalta (missä sattui asumaan silloin kun tämä sattui) kahdeksi viikoksi sinne Tervolaan ryyppäämään. Oli äijä tullut sitten kahden viikon päästä takaisin Lohjaan, ja kotiovella oli vaimonsa ihan kiltisti sanonut että "tulehan nyt, mies, sisälle sieltä".
 
"Ai mitä, täälläkö vithuillaan!", vastasi isoukki ja meni vielä viikoksi Tervolaan kupille.
Copyright ©1999-2007, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.Luotu: 15.02.2007 02:03:34